Ammattikokki ja reseptisuunnittelija Emmiina Lehtonen loihtii reseptejä elintarvikealan brändeille. Reseptejä ja niistä otettuja ruokakuvia brändit hyödyntävät muun muassa sosiaalisessa mediassa ja lehtiartikkeleissa. Me pyydettiin Emmiinaa kertomaan, mistä hän ammentaa inspiraationsa reseptisuunnitteluun:
Entiset työpaikkani ovat pääosin olleet ravintoloita, joissa hyödynnetään kotimaisia raaka-aineita ja maut ovat skandinaaviseen tyyliin puhtaita ja selkeitä. Tästä syystä suunnittelen reseptit usein raaka-aineen omaa makua korostaen. Reseptit suunnittelen satokauden mukaan, sillä näin raaka-aineen maku on parhaimmillaan ja hintakin on edullisempi!
Kotimaiset raaka-aineet lähellä sydäntä
Kotimaiset luonnonantimet ovat olleet itselleni tärkeitä pienestä pitäen. Olen kotoisin pienestä kylästä Varsinais-Suomesta ja kasvanut lähiruoalla. Omassa pellossa kasvatetut perunat, lähimetsän marjat ja sienet, järvikalat sekä riistaliha ovat olleet ruokavalioni perusta. Villiyrteistä olen taas innostunut aikuisiällä. Suomen eri vuodenaikojen mukaan muuttuva luonto inspiroi aivan omalla tavallaan!
Pohjoismaisen ruoan lisäksi rakastan aasialaista ruokaa. Erityisesti korealainen keittiö, johon pääsin tutustumaan opiskelijavaihtoni aikana Soulissa, on lähellä sydäntäni. Suosikkeihini kuuluu myös vietnamilainen keittiö ja sen tuoreet raaka-aineet sekä raikkaat maut.
Minua kiinnostaa myös täysin uuden luominen. Tein opinnäytetyön hyönteisruoasta, joka laillistettiin siihen aikaan elintarvikekäyttöön. Suunnittelin erilaisia sirkkareseptejä ravintolakäyttöön, joita maistatin koeasiakkailla ja tutkin, mitkä asiat vaikuttavat tuotteen kiinnostavuuteen. On mielenkiintoista pohtia uusille raaka-aineille erilaisia käyttötapoja, sillä mahdollisuudet ovat melkeinpä rajattomat!
Inspiraatiota somen resepteihin taiteesta
Suunnittelemani annokset ovat usein hyvin värikkäitä. Pyrin pitämään raaka-ainelistan lyhyenä ja ohjeen napakkana, jotta kynnys reseptin kokeiluun olisi matala.
Inspiraatio reseptiin saattaa tulla mistä vain. Saatan löytää kirpputorilta kauniin astian ja tiedän heti, minkälaisen annoksen haluan siihen valmistaa. Tai näen taideteoksen kauniilla värimaailmalla ja haluan luoda sen uudelleen syötävässä muodossa. Mielenkiintoisia makupareja voi tulla mieleen koska vain ja puhelimeni muistiosta löytyykin hyvin pitkä lista erilaisia yhdistelmiä, joita haluan joskus kokeilla!
Haluaisitko sinäkin Emmiinan loihtimat yksilölliset reseptit osaksi säännöllistä sosiaalisen median tekemistä? Jätä yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan aiheesta lisää!
Comments